Jos minulta kysytään että haluanko, että mahdollinen tuleva lapsi saa
tietää luovuttajan nimen täyttäessään 18 niin mitä vastaan? Tämäkin on
kaksipiippuinen juttu. Toisaalta, miksi lapsen pitäisi saada tietää
nimeni? Enhän ole hänen äitinsä sanan oikeassa merkityksessä.
Minullahan ei ole luovutuksen jälkeen oikeuksia sukusoluihini, miksi
lapsella olisi oikeus minuun? Toisaalta taas, miksi en antaisi lapsen
löytää minua jos hän niin haluaa? Olisihan se erikoista, jos 18 vuoden
päästä oven takana olisi sellainen vaaleatukkainen, puhelias nuori
nainen tai ihan jotain muuta: hiljainen ahdistuneen näköinen nainen
joka syyttäisi minua elämänsä pilaamisesta ja väittäisi olleen parempi
jos en olisi soluani luovuttanut.
Vastaus kysymykseeni jää vielä auki. En osaa vielä päättää, mikä olisi parasta.
Miksi sukusolujen luovutus on naiselle vaikeampi juttu, vai onko?
ainakin tuntuu että spermanluovutus sujuu ilman sen suurempia
pohdintoja, vai sujuuko? Johtuuko tämä perinpohjainen pohdinta vain
siitä että munasolujen luovutukseen tarvitaan huomattavasti enemmän
aikaa ja vaivaa kuin sperman luovutukseen. Tämähän ei käy muutamassa
minuutissa, vaan vaatii hormonihoitoja ja kivuliaita(?) toimenpiteitä.
Niin, sekin tuli mieleen että vaikka tämä on minulle täysin pyyteetöntä
hommaa josta en saa kuin kulukorvaukset, niin mitä hyötyy se
yksityinen klinikka joka munasoluni "myy"? Paljonko kärsii tuo
lapseton pariskunta?
tiistai, 15. elokuu 2006
Kommentit