maanantai, 6. marraskuu 2006

Adoptioäiditkö eivät äitejä ollenkaan?

...viittasi joku kirjoitukseeni jossa sanoin että raskaus tekee äidin. Kyllä, minusta on raskaus tehnyt lapsilleni äidin. Pelkät sukusolut eivät minusta äitiä tee. Ystäväni, joka on adoptoinut kaksi lasta Kiinasta on odottaessaan noita lapsia kasvanut äidiksi, Lasten odotus Kiinasta on ollut hänen "raskautensa".  Hänellä tuo raskaus vain on kestänyt enemmän kuin sen 9kk.

maanantai, 30. lokakuu 2006

Hämmennetään soppaa lisää!

Heh, olen selvästi vanhanaikainen kun oletan lasten menevän naimisiin (viittaan ed. kirjoitukseen). Moniko menee naimisiin enää parinkymmenen vuoden päästä, kysyn vaan. Tarkoitin ed. siis että menevät yhteen ja tekevät mahdollisesti lapsia.

Tarvitsee varmaan evästää lapsia, kun tulevat siihen ikään, että kysyvät sitten mahdolliselta kumppanilta ensitreffeillä etteivät vaan ole lahjasolusta saaneet alkunsa *keventää huumorilla asiaa hän*

Soitin klinikalle tänään keskustellakseni viikonlopun mietteistä ja sain ilmeisesti puhelimeen vastanneen naisen melkoisen hämmennyksiin kysymyksilläni mitä hänelle esitin. Kyselin mm. myös siittiöidenomistajan terveydestä ja siitä millä tavalla he varmistavat mahdollisen tulevan perheen "terveyden" vai riittääkö heille se, että pistetään tukku selteleitä tiskiin. Kerroin kyllä että tämä ei ole millään tavalla kritiikkiä heitä kohtaan, vaan yleistä kriittistä pohdintaa asian eettisyydestä. Kovin paljon en vastauksia saanut, koska oikea ihminen ei ollut paikalla ja tämäkin oli kovin kiireinen. Kehotti varaamaan uuden ajan psykologille jonka kanssa juttelin viime kerralla ja pohtimaan vielä asiaa ja epäili etten ole valmis munasolunluovutukseen... Siihen taas vastasin, että olen aikuinen ihminen ja toki teen päätökseni itse ja tiedän mihin ryhdyn, mutta että olen myös ihminen joka ei tyydy juuri koskaan pelkästään annettuun informaatioon vaan kaivaa asiat juuriaan myöten (ts. olen varmasti hankalampi kuin keskivertopotilas).


Selasin myös googlella informaatiota hyperstimulaatio-oireyhtymästä ja sain tietää, että siihen voi todellakin kuolla, GREAT! Harvinaistahan se on, mutta kuolema se on yksikin kuolema kun  kohdalle sattuu. Tästä täytyy vielä puhua klinikan edustajan kanssa, että moniko prosentti/promille kuolee. Sairaalaan olen valmis joutumaan, että joku saa kipeästi tarvitsemansa lapsen, mutta kuolemaan en kyllä ole valmis.

Tämähän käy entistä mielenkiintoisemmaksi.

sunnuntai, 29. lokakuu 2006

Lapset keskenään naimisiin?

Kyllä, siitäkin puhuttiin että on olemassa riski siihen että sisarukset menisivät keskenään naimisiin. Munasoluni voisivat lähteä ympäri eurooppaa, jolloin riski naida sisaruksensa on pienempi. Mutta itse kielsin viemästä munasolua suomen ulkopuolelle. Eli mahdollisesta lapsesta/lapsista tulee suomalaisia, jolloin riski tietysti kasvaa. Munasoluja voi luovuttaa 5 kertaa, ei enempää juuri sen vuoksi että em. riski olisi pienempi.

Olin oikeastaan aika yllättynyt, että minulla kuitenkin on sananvaltaa munasoluuni (mikä nyt jälkeenpäin ajateltuna on aika luonnollistakin että voin määrätä, minkälaiselle parille soluni annan ja mihin maahan). Olin jotenkin ajatellut, että minulla ei ole mitään oikeuksia määrätä, mihin munasoluni menevät. Minun oikeastaan teki vielä mieli rajata myös vastaanottajan ikä alle 40 vuoteen, mutten sitten kuitenkaan rajannut. Minusta kaikenikäiset ovat sopivia äideiksi jos pystyvät tulemaan raskaaksi.

sunnuntai, 29. lokakuu 2006

Psykologia ja pohdintaa

Kiitoksia kommenteista =)

Tuskin tosiaan kukaan kovinkaan ajattelemattomasti jakaa solujaan, mutta moniko todella miettii mitä niiden kysymyksien takana on jotka luovuttajalle esitetään? En tiedä. En tunne ketään muita munasolunluovutusta harkinneita

Psykologista nyt enemmän. Ko. henkilö oli oikein mukava nainen, koko "tentti" tuntui lähinnä jutustelulta ja hän sai minut rentoutumaan ja puhumaan vapaasti. Yleensä olen aina varuillani vieraan ihmisen kanssa, vaikka muuten sosiallinen olenkin. Hän kysyi esim. mitä mieltä mieheni on luovutuksesta ja miten olen ajatellut lapsia? Aionko kertoa lapsilleni munasolunluovutuksesta? Itse asiassa olin ajatellut olla kertomatta lapsille koko asiasta. Eihän se heitä kosketa. Mutta toisaalta, jos annan luvan siihen että mahdollisesta luovutuksesta syntyvä lapsi/lapset voivat ottaa minuun yhteyttä 18 vuotta täytettyään, niin joskus voi olla edessä se tosiasia että lapsieni puolisisarus/-sisarukset  ovat oven takana (noin niin kuin kuvannollisesti siis... kyllähän tietysti mahdollinen yhteydenotto tapahtuu ihan muulla tavalla kuin yllättäen oven taakse tulemalla).  No, siinä tapauksessa ajattelin kertoa lapsilleni vasta, jos yhteydenotto joskus tulee. En osaa kuvitella tilannetta että kertoisin omille lapsilleni muutaman vuoden kuluttua, että "Kuulkaapas nyt lapsukaiset, teillä voi olla pari sisar- tai velipuolta tuolla maailmalla..." :-D

Mies onneksi on "helpompi nakki", hän on aikuinen ja hyväksyy täysin sen, luovutanpa munasoluja tai en. Hänen kanssaan olen voinut keskustella asiasta nyt, pienten lasten kanssa keskusteleminen on tässä vaiheessa turhaa.

Psykologi tenttasi myös sitä, missä vaiheessa soluista tulee lapsi? Mikä tekee naisesta äidin? Perintötekijätkö? Minulle asia on hyvin selvä ja yksinkertainen: Raskaus tekee äidin. Minulle munasolu ei ole lapsi, se on vain osa perintötekijöitäni. Minulle se mahdollisesti syntyvä lapsi ei ole muuta kuin jonkun lapsi jonka tekee mielenkiintoiseksi se, että hänellä on minun perintötekijäni. Hän voi olla tosi kiva tyttö tai poika, mutta hän ei ole perheenjäsen.

En ole vielä päättänyt, annanko luvan ottaa minuun yhteyttä kun lapsi täyttää 18 vuotta. Toisaalta ymmärrän, että identiteetin kehittymisen kannalta ja muutenkin silkasta mielenkiinnosta voi lapsi haluta tietää, millainen on hänen... ööh, miten sen nyt sanoisi, biologinen äitinsä? (sanotaan nyt noin, vaikkei se tunnu oikealta sanoa niin, hänellähän on jo äiti olemassa!) Mitä jos tuolla lapsella on jotain odotuksia meidän "sukulaisten" suhteen, ovathan lapseni biologisesti hänen puolisisaruksiaan. Siinäpä taas mietittävää.

Palaamme asiaan vielä, nyt lasten iltapalapuuhat ja nukuttamiset kutsuvat.

lauantai, 28. lokakuu 2006

Ensikäynti klinikalla

Täällä ollaan. Hmm. Homma venyy pitkäksi, sopivaa aikaa ei oikein tahtonut löytyä. Viimein sain työaikani sovittua niin että klinikallekin se sopi.

Ensin oli gynekologin käynti. Hän selitti tarkkaan, mitä tulee tapahtumaan hoidon aikana, myöskin hoidon riskit kerrottiin selkeästi. Ultralla katsottiin munasarjat ja kohtu, kaikki kunnossa. Hänelle taisin olla pelkkä elävä munasolu *heh*

Sitten kävin psykologilla joka kyseli kaikenlaista, mm. siitä, mitä mieltä itse olen luovuttamastani munasolusta ja mitä sitten jos munasolusta syntynyt henkilö haluaa joskus ottaa yhteyttä minuun jne. jne. (Kirjoitan tästä lisää ehkä myöhemmin, mutta nyt eettinen pohdiskelu täyttää ajatukseni joten jatkan siitä)

Kaiken kaikkiaan henkilökunta oli todella mukavaa ja asiallista. Kaikki oli kunnossa ja olen sopiva luovuttajaksi.

Minulle vain tuli olo, että onko tämä eettisesti oikea ratkaisu. Munasolun luovutus sinällään on ihan hyvä juttu. Jos on joku joka sen tarvitsee niin ok, mutta onko oikein että yksityinen klinikka pistää rahoiksi minun munasoluillani ja lapsettomien tarpeella saada lapsi? Ei nimittäin ihan pikkurahalla ollut sitäkään klinikkaa rakennettu :-/ En varmaan kauhean paljon väärässä ole siinä että aika paljon saa maksaa munasolun siirrosta, todellisuudessa minulla ei ole aavistustakaan hinnasta, mitä sellainen maksaa. Itse en siis edes tiedä mitä saan mahdollisesta munasolun luovutuksesta, minun ei ole tarkoitus tällä rahastaa, takana on puhdas halu auttaa.

Minua mietityttää myöskin se, että luovuttajalta kysellään hyvin tarkkaan terveydentila ja suvussa olevat sairaudet. Luonnollisesti täytyy tietää, ettei mitään perinnöllisiä sairauksia tai tarttuvia tauteja ole luovuttajalla, mutta esim. allergiat minua ihmetyttää. Oikeasti kun esim. heinänuha tai muutama ruoka-aineallergia ei ole mikään sairaus tai este hyvälle elämälle. Vastaanottajapariskunta haluaa kipeästi lapsen, mutteivät mahdollisesti allergista lasta. Eikö alleginen lapsi ole yhtä hyvä kuin ei-allerginen lapsi? Saako rahalla valita sellaisen lapsen(tai tässä tapauksessa munasolun) kuin haluaa. Kuitenkaan kukaan ei tarkista sitä mitkä ovat siittiöiden omistajan sairaudet... Onko tarkoitus saada aikaan täydellinen lapsi, vai hankkia täydellinen munasolu??? Kukaan ei varmaan ymmärrä pointtia mitä ajan takaa, mutta kirjoitus on yritys ottaa selville se, onko tämä eettisesti oikeaa toimintaa? Siis se, että yksityinen klinikka hakee täydellistä luovuttajaa voidakseen kaupata hänen munasoluaan kipeästi lasta haluavalle pariskunalle...

Niin ja kuka tarkistaa, puhuuko munasolunluovuttaja totta? Hänhän voi puhua vaikka ummet lammet siitä kuinka terve on ja sitten kuitenkin puoli sukua voi sairastaa esim. perinnöllistä silmäsairautta tms.
Myös luovutuksen turvallisuus on yksi mietitytävä asia: 5 naista sadasta saa hyperin ja heistä 3-5 joutuu sairaalaan sen vuoksi hoitoon. Kuolemat ovat minulle ? Siihen en edes saanut vastausta, voiko tähän kuolla? Sanottiin jotain epämääräistä että todella harvoin. Mikä on harvoin?


Yhtäkkiä huomaankin joutuneeni tämän luovutusasian kanssa syvemmille vesille kuin olisin koskaan kuvitellutkaan. No, minähän tunnen itseni ja tiedän, että haluan aina kaivella kaikki asiat pohjamutia myöten ennen päätöksentekoa. Ryvetään nyt sitten kunnolla *HEH* Mutta palaamme taas asiaan, nyt työt kutsuvat.